Artikkeli on julkaistu aiemmin Aavikkorumpu-jäsenlehden sähköisessä numerossa 3/2016.

Kun gerbiili katoaa pitkällä näyttelymatkalla, ovat vitsit todella vähissä. Onneksi tarinalla oli kaikesta huolimatta onnellinen loppu!


Ei voi olla totta! Se oli ensimmäinen päähän pälkähtävä ajatus, kun näyttelyboksista löytyikin kolmen gerbiilin sijasta vain kaksi. Baby-ikäiset lilac pied -veljekset vipelsivät isossa boksissa uteliaina viikset väristen, mutta niiden laumaan kuuluvaa veteraani-ikäistä lilac-papparaista ei vaan boksin huolellisesta läpikäymisestä huolimatta löytynyt. Boksi gerbiileineen oli matkustanut Suomen poikki Kontiolahdelta Jalasjärvelle sinisessä, liukaspintaisessa kestokassissa pienemmän boksin alla ja näyttelypaikalla havaitsin, että boksin kansi oli jostain syystä päässyt matkan aikana avautumaan raolleen. Ensimmäinen oletus oli luonnollisesti, että Luckyksi nimeämäni papparainen oli karannut.

Tarkastin nopeasti boksikassin ja toivoin gerbiilin olevan pakomatkalla sen sisällä, mutta eipä ollut. Hätääntynyt olemukseni keräsi heti paikalle useamman muun gerbiilistin ihmettelemään, mitä oli tapahtunut. Osa kai kuvitteli asian olevan aluksi vitsi, mutta pian kaikille selvisi, että tässä etsitään ihan oikeasti kadoksissa olevaa gerbiiliä!

Koska gerbiili ei ollut boksissa eikä kantokassissa, sen täytyi siis olla jossain muualla. Vaihtoehtojen paljous ehti jo aiheuttaa pienoisen paniikin enkä tiennyt, mikä vaihtoehdoista olisi se vähiten huono. Näyttelymatkalla olin ehtinyt vaihtaa kerran autoa hypätessäni Korpilahdella Liisa Mikkolan kyytiin. Gerbiilin mahdollinen olinpaikka pystyi siis olemaan mitä tahansa näyttelypaikan ja kotini (noin 450 kilometriä) väliltä.

Liisan kanssa olimme jo ehtineet tyhjentää auton kaikista tavaroista ennen kuin Luckyn tajuttiin olevan karkumatkalla, joten Liisan Volvon tarkistaminen kävi melko nopeasti. Autossa ei näkynyt merkkiäkään irrallaan olevasta gerbiilistä. Samoin Liisan boksien kantokassit käytiin läpi, jos gerbiili olisi sattunut matkan aikana pujahtamaan niihin, mutta Lucky oli ja pysyi tipotiessään. Näyttelypaikalla sitä ei niin ikään näkynyt, mutta näyttelytila oli sen verran suuri ja siellä oli runsaasti piiloutumismahdollisuuksia pienelle gerbiilille, joten täysin varmoja ei siitäkään voitu olla, etteikö gerbiili lymyilisi siellä jossain. Kolme muuta jäljellä olevaa vaihtoehtoa näyttivät vielä toivottomimmilta: Lucky voisi olla karanneena avomieheni autossa Korpilahdella, johon kukaan ei päässyt tarkistamaan, olisiko gerbiili siellä, saati sitten varmistumaan siitä, että 3-vuotias gerbiili selviäisi kenties hyvinkin viileästä kesäyöstä kylmässä autossa ilman ruokaa ja vettä. Se olisi voinut karata myös silloin, kun tavaroita ja gerbiileitä siirrettiin minun autostani Liisan autoon tai kun niitä purettiin määränpäässä Jalasjärvellä. Mikäli taas gerbiili oli päässyt karkaamaan jo kotona, sen mahdollisuudet selvitä seuraavaan päivään kolmen kissan kanssa samassa talossa vaikuttivat melko huonoilta nekin.

Boksin kantta tarkistellessa ilmeni, että kansi oli ilmeisesti päässyt käytössä löystymään sen verran, että pienestä kosketuksesta oikeaan kohtaan kannen pystyi avaamaan myös gerbiilivoimin. Oli auttamatta liian myöhäistä huomata tämä näyttelyssä eikä edellisenä päivänä bokseja näyttelykuntoon laittaessa. Huonosti asiaansa ajava boksinkansi oli siis mahdollisesti koitunut Lucky-papparaisen kohtaloksi. Näyttelypäivä olisi ainakin auttamattomasti pilalla, sillä en saanut Luckya mielestäni.

Jossain kohtaa Mira Mykkälä esitti ratkaisevan kysymyksen: oletko varma, että olet edes ottanut gerbiilin mukaan? No aivan varmasti olin! Tai siis, hetkonen… Pakatessani gerbiilejä mukaani 2-vuotias lapseni ehti kyllä keskeyttämään pakkaamisen useampaan otteeseen. Voisiko siis olla niin, etten olisi edes ottanut Luckya terraariostaan? Mieleeni muistui joku monien vuosien takainen Vantaan messunäyttely, jossa kasvattajalle oli käynyt sama juttu. Gerbiiliä kuulutettiin ja etsittiin isosta messuhallista muiden eläinten keskeltä, mutta se löytyikin onnellisesti kotoaan terraariosta. Ja muistuipa mieleeni myös joku oma aikaisempi kämmini, kun olin raahannut näyttelyyn tyhjän boksin ilman gerbiiliä, mutta muistin oitis näyttelypaikalla bokseja pöydälle nostellessani, etten ollut muistanut ottaa koko gerbiiliä mukaan. Sen terraario kun oli kokonaan eri huoneessa kuin mistä keräsin bokseihinsa kaikki muut näyttelyyn osallistuvat eläimet.

Takerruin tähän mahdollisuuteen kuin pieneen oljenkorteen. Soittaessani avomiehelle kotiin tajusin, että se oli ihan turhaa. Hän nimittäin oli pakannut lapset ja mennyt lasten kanssa mummolaan viikonlopuksi, eikä siis voinut 100 kilometrin päästä olla avuksi hänkään. Mieheni ei myöskään luonnollisesti ollut kovinkaan ilahtunut mahdollisuudesta, että gerbiili yöpyisi mahdollisesti hänen autossaan. Appiukolla oli kotimme vara-avain, mutta hänkin oli tarkistettaessa aivan toisella suunnalla kalastuskilpailuissa eikä pääsisi katsomaan, onko gerbiili tallessa kotona. No niin, epätietoisuudelle ei siis vieläkään saatu loppua vaan olisi odotettava yön yli. Koko ajan gerbiilien pakkaamista muistellessani tulin entistä varmemmaksi siitä, että gerbiili on jäänyt terraarioonsa. Sen ajatuksen turvin pystyin jatkamaan näyttelypäivää (tai pikemminkin iltaa, sillä kyseessä oli yönäyttely) ja nukahtamaan näyttelyn jälkeen yöunille.

Aamulla Lucky tuli mieleen jatkuvasti. Tuntui, että oli päästävä nopeasti tarkastamaan, missä gerbiili oikein voisi olla. Olimme syömässä lounasta Liisan kanssa Keuruulla, kun mieheni yllätyksekseni soitti ja ilmoitti olevansa kotona. Aloin välittömästi selittää, että missä terraariossa gerbiili olisi, jos se olisi tallessa. Oikean terraarion löytäminen ei ollut ihan helppoa, sillä olihan kahdesta hyllyköstä koostuvassa kokonaisuudessa yhteensä 11 terraariota eikä yhdessäkään ole nimilappuja. Mutta mikä sanoin kuvailematon helpotuksen aalto oikein pyyhkäisi ylitseni, kun mieheni kertoi tuntomerkkeihin sopivan gerbiilin pönöttävän oikeassa paikassa keskimmäisen hyllyn ylimmässä terraariossa!

kuva2a.jpg
Jälleennäkemisen riemua! Laumatoverit haisteltiin ja pestiin tarkkaan. Kuvassa Snitseri. © Jenny Haapala

Lucky oli siis todellakin jäänyt kokonaan ottamatta mukaan. Se oli ollut koko ajan kotona lämpimässä, mukavassa terraariossa herkkujen äärellä omistajan etsiessä sitä muiden gerbiiliharrastajien kanssa kaikista mahdollisista paikoista ja murehtiessa sen kohtaloa. Kotiin päästessä se oli korkeintaan hieman ihmeissään olevan oloisena odottamassa, mihin sen laumaan kuuluvat pikkukaverit oikein olivat kadonneet. Kotona ehdin murehtimaan, että näinköhän saisin kolmikon vielä takaisin yhteen, mutta aivan turhaan – Lucky oli kaivannut pikkuisia lajitovereitaan siinä määrin, että ne saivat ensitöikseen yhteen päästessään kunnon pesun ja suukotukset veteraanipapalta. Suloisen piippaamisen siivittäminä ne jaksoivat touhuta hetken yhdessä, kunnes käpertyivät terraarion nurkkaan nukkumaan onnellisina lauman uudelleenyhdistymisestä.

Säästääkseni gerbiilini karkaamiselta ja itseni turhalta stressiltä jatkossa, aion olla superhuolellinen boksien kanssa. Oli erikoinen yhteensattuma, että boksin, jossa Luckyn olisi kuulunut olla, kansi oli kantokassissa raollaan – muussa tapauksessa olisin välittömästi tajunnut, ettei gerbiili ole voinut mitenkään karata vaan se on jäänyt kotiin. Mutta jos gerbiili olisi ollut oikeasti karkumatkalla, olisi sille voinut käydä hyvin köpelösti. Toivon, ettei kukaan muu omistaja joudu kokemaan samanlaisia kauhuhetkiä ja käymään mielessään läpi kaikkia mahdollisia ajatuksia ja vaihtoehtoja, mitä gerbiilille olisi voinut sattua ja missä se voisi oikein olla. Onneksi tällä kertaa kävikin näin ja gerbiili löytyi omistajan hajamielisyyden vuoksi kotoaan eikä esimerkiksi kipittelemästä näyttelypaikalla tai auton penkin sisälle piiloutuneena. Kaikesta murheesta ja huolesta huolimatta loppu hyvin, kaikki hyvin! □

~ Jutussa esiintyvä Lucky löytyi menehtyneenä pesämökistään elokuussa
3 vuoden ja 1 kuukauden iässä ~

R.I.P.
Rebel’s Lucky Lonely One
30.6.2013 – 23.8.2016

Teksti ja kuvat: Jenny Haapala

Mainokset